Hryhoriy Skovoroda 1722-1794

HRYHORIY SKOVORODAN ELÄMÄ JA TYÖT

Kirjoittanut kirjailija: Valeri Shevchuk

 

Ymmärtääkseen ilmiön Hryhoriy Skovoroda,

hänen elämäänsä ja filosofisia näkemyksiään täytyy kuvata

sekä yksilöllisesti että suhteessa keskeisiin ajatuksiin, joita hän

kehitti dialogeissaan, tutkielmissaan ja kirjallisessa 

toiminnassaan. Kaikki nämä asiat koostavat yhden konstellaation,

yhden oppitunnin, joka on toteutettu eri muodoissa. Skovoroda eli

kuten opetti. Hän opetti lähtökohtanaan viisaus ja loi lopulta oman

näkemyksensä viisaudesta jonka sisällytti opetukseensa

ilmaisten näkemyksiään kuva- ja sanataiteen, musiikin ja

maalaustaiteen avulla.

    Skovorodan elämä hämmästyttää meitä tänä päivänä, koska kodittomana

eläminen nykyajan intellektuellien silmissä on totisesti käsittämätöntä.

Jopa hänen aikanaan tämä elämäntapa teki vaikutuksen ihmisiin ja se 

itse asiassa hämmästytti hänen aikalaisiaan. Siitä huolimatta se

oli silloisessa ukrainalaisessa yhteiskunnassa tunnetun ihmisryhmän, joita

kutsuttiin nimellä "vaeltavat diakonit", "skolastikot", tyypillinen elämäntapa. 

He olivat akateemisesti oppineita eurooppalaisia kulkijoita, opettajia.

Vaeltavat diakonit ja skolastikot veivät koulutusta kansalle 1600- ja

1700-luvuilla . He olivat opettajia alakouluissa – he olivat ihmisiä, joilla

oli Kiovan Mohyla Akatemiasta saatu oppineisuus, estetiikan taju ja herkkyys. 

He eivät vain opettaneet lapsia kouluissa ja muuttaneet kaupungista toiseen,

mutta he myös arvostivat ja vaalivat runoutta. He olivat käsikirjoitettujen

kirjojen kirjoittajia ja luojia – he loivat maakunnissa erityisen niin kutsutun 

"diakonien runouden", he kirjoittivat hengellisiä lauluja ja maallisia teoksia –

liberaaleja tekstejä joskus jopa jopa säädyttömällä sisällöllä. He eivät

hyljänneet rakkautta ja meditatiivista runoutta. He kirjoittivat

epitafeja ja epigrafeja pyynnöstä, he kirjoittivat muistorunoja yhden jos 

toisenkin henkilön kunniaksi ja he rakastivat erityisesti humorististen ja

satiiristen säkeiden kirjoittamista. He eivät koskaan pysyneet yhdessä

paikassa, vaan kuten kulkurit, vaelsivat ympäri Ukrainaa pysähtyen eri

kouluissa. He olivat läheisessä yhteydessä aikakautensa muusikoihin 

(parvihuoneet, joissa sokeat, kiertelevät laulajat asuivat, olivat useimmiten

samassa rakennuksessa, jossa koulu oli). Nämä ihmiset olivat varsin

hyödyllisiä yhteiskunnalle ja tunsivat tehtävänsä merkityksen. Yksi parhaista

kyseisistä 1800-luvun runoilijoista, Petro Popovych-Huchensky,

julisti:

 

Koska olette unohtaneet, hyvät naiset ja herrat,

                  meidät ja Jumalan,

Jätämme sinut, valitsemaan toisen tien.

Ja millä Herran seurakunta koristellaan,

Mitä, ihmiskunta, sielusi korottaa?

Herran kirkko loistaa ääneen luetuista virsistä,

Ja lukeminen-laulaminen kukoistaa jalokivissä...

 

    Siten Hryhoriy Skovoroda muistuttaa meitä elämäntavallaan

juuri tuon aikakauden yhteiskunnan kulttuurikerroksesta: vain

hän, Skovoroda, seisoi kuin korkeammalla tasolla: missä

liikkuvat diakonit ja koululaiset olivat maallisemman koulun jäseniä,

Skovoroda opetti korkeita arvoja; missä useat olivat typeriä ja iloisia,

Skovoroda oli ehkä liian arvokas ja jopa ankara. Tässä hän muistuttaa meitä

hänen kaukaista edeltäjäänsä - ukrainalaista polemistia 1500-luvun lopulta ja

1600-luvun alusta – Ivan Vyshenskya, mutta ilman jälkimmäisen

suvaitsemattomuutta, koska koko Skovorodan luovuus ja ajattelujärjestelmä

olivat humanistisia, eikä hän halveksinut tai kironnut kulttuuria

ja antiikin kirjallisuutta, kuten Vyshensky, mutta tunsi sen syvällisesti ja

käytti sitä innokkaasti inspiraation lähteenä. Aikana jona Skovoroda eli, vaeltavien diakonien

elämäntapa oli poistumassa tai osin jo poistunut Ukrainasta – tavanomaisen

käskyn mukaan ukrainofobinen Venäjän tsaari Katariina II, kielsi heitä

matkustamasta. Matkustuskiellon seurauksena ennen valppaat ja oppineet 

vaeltavat diakonit taantuivat puoliksi lukutaitoisiksi ja puoliksi humalaisiksi 

änkyttäjiksi, jotka Hryhoriy Kvitka-Osnovnianenko ja Nikolai Gogol

myöhemmin tekivät kuvauksissaan naurunalaisiksi. Skovoroda itse oli

kuin perinteensä ja vanhan kulttuurinsa rakastettava ruumiillistuma,

perinteen jonka oli aika syntyä uudelleen; kohtalo salli uudelleensyntymän Skovorodan kohdalla

kuten se salli sen myös modernin ukrainalaisen kirjallisen kielen perustajan

Ivan Kotlyarevskyn kohdalla. Kotlyarevskyn pilaeepos Eneida on kirjoitettu ukrainan

kansan kielellä. Kohtalo salli näille kahdelle toteuttaa Ukrainan kulttuurissa koko se suuri 

ajanjakso, jota kutsumme ukrainalaisen barokin kirjallisuuden ajanjaksoksi

ja he täydensivät sitä kuin mahtava salama, joka omalla tavallaan sytytti uusia

sukupolvia.

    Nyt lyhyt katsaus Skovorodan elämään. Hän syntyi 

yksinkertaiseen kasakka- perheeseen ja varhaisesta lapsuudesta lähtien hän

osoitti poikkeuksellista lahjakkuutta. Onneksi Kiovan Mohyla

Akatemia avasi ovensa kaikille lahjakkaille lapsille riippumatta

vanhempien varallisuudesta. Siellä molemmat, sekä köyhät että

rikkaat saivat opiskella. Lisäksi opiskelija sai kerran opinnot aloitettuaan

lopettaa opinnot kesken suorittamatta niitä loppuun.

Sava Skovoroda lähetti poikansa Kiovaan, koska kaikki, jolla oli hillitön

vetovoima tietoa ja tieteellisiä pyrkimyksiä kohtaan, hakeutuivat sinne.

Hryhoriya – lasta, jolla oli poikkeuksellinen muisti – veti puoleensa runous,

musiikki, laulu, maalaustaide – kaikki Akatemiassa opetetut aineet.

Kurssin kuoronjohtaja otti hänet laulajaksi akateemiseen kuoroon: Meillä

ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Skovoroda olisi aktiivisesti osallistunut 

Akatemiassa järjestettyihin teatteriesityksiin, koska mistä muualta hän olisi

hankkinut niin paljon aforistisia teatteria koskevia lainauksiaan; hän

osallistui aktiivisesti teosten uudelleenluomiseen – taiteellisesti toteutettuihin

valmistumisseremonioihin toisen opiskeluvuoden päättyessä.

Tuohon aikaan runouden oppitunneilla nuori Skovoroda hankki tietoa

runouden teoriasta ja metriikasta ja siellä hän opiskeli myös muinaista hepreaa,

kreikkaa ja ennen kaikkea latinaa uppoutuen filosofiaan. Hän

luki suosikkejaan: Aristoteles, Platon, Plutarch, Philo, Cicero, Lucian,

Origenes ja Erasmus Rotterdamilainen – kaikki tämä avasi nuorille laajan

maailman. Lopulta hänelle, kuten monille hänen aikalaisilleen, Kiovan

koulunkäynti näyttäytyi liian rajallisena ja hän päätti matkustaa läntiseen

Eurooppaan. Mutta ennen lähtöään hän lauloi hetken tsaarin a cappella-kuorossa

Pietarissa, josta hän pakeni ensimmäisen mahdollisuuden koittaessa, koska

hovielämä oli hänen vapaahenkiselle sielulleen tuomittavaa. Siitä muistosta

mudostui fantasmagorinen "Dream": "En kestä tätä hajua ja hirvistyneenä ja

kauhistuneena, käänsin silmäni pois, lähdin." Hän ei halunnut miellyttää

aatelismiehiä ja tsaristisia johtajia. Näin hän matkusti kaukaiseen maailmaan,

Unkariin ja muihin Euroopan maihin, joissa hän opiskeli (erityisesti

Hallen yliopistossa Saksassa). Myöhemmin hän palasi Ukrainaan ja kun hän

kaukaa näki puisen kirkon kellotornin nousevan kotikylässään, hän tunsi

sydämensä melkein pysähtyvän rinnassansa.

     Kronologisesti hänen elämänsä tapahtumat etenivät seuraavasti: hän syntyi

v.1722. Vuosina 1734-1753 hän opiskeli, kylläkin keskeytyksin, Kiovan Mohyla

Akatemiassa. Hän toimi laulajana tuomioistuimen a cappella -kuorossa Pietarissa

v.1741-1744. V.1745 hän palasi Kiovan Mohyla Akatemiaan. Samana

vuonna hän matkusti Unkariin (1745-1750). Lopulta palattuaan Ukrainaan,

hän opetti v.1750-1751 runoutta Pereyaslavin yliopistossa.

     Tarinahistorialla, sillä tavalla, jolla se esitettiin Akatemiassa, oli

ensisijainen merkitys Hryhoriy Skovorodan tulevalle kohtalolle. Hän oli

tuolloin 29-vuotias ja opetti runoutta ja kuten oli tapana hänen piti

valmistella opettamansa kurssin materiaali runoudesta. Jostain syystä

Pereyaslav Nikodymin piispa Srebnytsky, myös Kiovan Akatemian opiskelija,

kritisoi jyrkästi hänen runouden opetustaan sen innovatiivisten tavuversioiden

takia. Monet tutkijat ovat panneet merkille tämän tapauksen, mutta

harvat ovat huomanneet, että Skovoroda muistelee näitä tapahtumia kirjeessään

oppilaalleen Mykhailo Kovalynskylle (kirjoitettu v.1764 ensimmäisellä

puoliskolla): ”Aloin heti ajatella näin: Pereyaslavin hiiret olivat syy siihen että

he erottivat minut seminaarista hyvin epämiellyttävästi." Voidaan kysyä

millaiset hiiret olivat kyseessä? Miksi ne olivat syynä hänen karkotukseensa? Vain yksi johtopäätös

on mahdollinen yhdellä vastauksella: ilmeisesti hiiret pureskelivat Skovorodan 

vastavalmistellun runokurssin materiaalia, ja Skovoroda, ilman että hänellä olisi

ollut aikaa valmistella uutta, alkoi opettaa runoutta ilman oppikirjaa. Tätä piispa,

itsekin Akatemian opiskelija, ei varmastikaan voinut arvostaa, ja oikeutetusti vaati

sitä että Akatemiassa opetetaan aihetta tavanomaisella tavalla. Yleisesti ottaen

tämä kysymys ansaitsee osakseen syvällisemmän analyysin, joka mielestäni olisi

yksi avain ymmärtääksemme paremmin ilmiön Skovoroda. Poetiikka jonka Hryhoriy

Skovoroda kirjoitti, katsottiin olemassa olemattomaksi. Hänen elämäkerrassaan

Kovalynsky kirjoittaa, että Skovoroda kokosi "Runouden alkeiskirja ja käytännön

opas runouden taiteeseen”- teoksensa niin innovatiivisella tavalla, että

piispa piti sitä outona ja sopimattomana suhteessa edelliseen alkuperäiseen tapaan.

Arvoitus on houkutellut tutkijoita. Myöhemmin asiasta ilmeni useita hypoteeseja,

jotka toisinaan olivat aivan yliammuttuja, kuten esim. ajatus siitä, että Skovoroda kopioi

orjallisesti järjestelmän venäläiseltä Mikhail Lomonosovilta siitä huolimatta että

Lomonosovin järjestelmän käytöstä ei ole jälkiä ajattelijan runollisessa käytännössä.

Mitä tulee Skovorodan "Runouden alkeiskirja ja käytännön opas runouden taiteeseen"

-teokseen, meillä on vain yksi luotettava lähde, jonka Kovalynsky mainitsi:  

"yksinkertaisin ja parhaiten opiskelijoille ymmärrettävissä oleva opas, joka antoi täysin

uuden ja tarkan käsityksen runoudesta”. Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen tätä

ilmoitusta lukiessa on se että elämäkerran kirjoittaja tekee selvän eron "runouden

alkeiskirjan" ja "käytännön opas runouden taiteeseen" -teososioiden välillä.

"Alkeiskirja" on varmasti kadonnut – kaikesta todisteesta löytyi vain teoreettinen osa

kurssista, josta ajattelija luennoi; kenties edellä mainitut hiiret eivät syöneet runoutta 

vaan pikemminkin "Alkeiskirjan", ja tästä minun pitäisi kertoa enemmän.

Käytössä oleva "käytännön opas runouden taiteeseen", on minun mielestäni ainoastaan 

kokoelma varioituja esimerkkejä runotaiteesta, jolla Skovoroda osoitti  käytännön

termein mahdollisia runollisia mittareita ja kuinka niitä oli viljelty ukrainalaisessa

runoudessa vuosisatojen ajan. Olen rohkea ilmaistessani, että nämä

runot olivat säilyneet ja ne tulivat osaksi hänen runokokoelmaansa

"Jumalaisten laulujen puutarha". Koko kokoelma ei tuolloin vielä ollut valmis;

runoilija viimeisteli sitä samalla kun hän jo työskenteli Harkovan opistossa (vuodesta 1759).

Sen jälkeen hän loi oman erittäin alkuperäisen pohjustuksensa runoudelle ja siksi hänen

kokoelmansa "Jumalaisten laulujen puutarha" syntyi yleismaailmallisesti. Vaikutti siltä,

että tämä teos oli universaali, suosittu ilmaisu ajattelijan näkemyksistä runollisessa muodossa ja tämä

pitää paikkansa, kuten teosten analyysikin todistaa.

"Käytännöllinen opas runouden taiteeseen", toisin sanoen sen säkeet,

antavat käsityksen kaikista mahdollisista runouden mittareista ja tuon ajan ukrainalaisen

runouden strofisista kuvioista. Itse asiassa yksikään kokoelman 30:stä runosta ei toistu

rytmisesti samanlaisina, ja jokainen runoista on kirjoitettu eri tavalla. Kuitenkin 

jokainen runo antaa selkeästi esimerkkejä monitahoisimmista runouden rakenteista.

Lisäksi käytännön termit vahvistavat ukrainan olemassa olevia barokin runollisia muotoja,

mutta myös esittelee niissä kokonaisen sarjan innovaatioita ja ehdotuksia huomauttaen, että

strofia, riimiä ja vaihtoehtoisia eri tyyppisiä metrisiä muotoja voi vaihdella. Tästä näkökulmasta

kokoelma "Jumalaisten laulujen puutarha" on täysin ainutlaatuinen. Ja nyt yritän

todistaa tämän. Runoilija ei toista missään kokoelmassaan yhtä ja samaa trofista rakennetta,

ja tämä ei voinut olla sattumaa: näemme tässä kirjoittajan tietoisen tarkoituksen, ja kirjoittajalla

voi olla vain yksi syy rakentaa se tällä tavalla: hänen "Jumalaisten laulujen puutarhansa" täytyy

olla ollut "käytännöllinen opas runouden taiteeseen". Suhteellisen pienessä kirjassa jossa on 30 runoa

huomaamme selvästi melko monimutkaisen strofisen rakenteen järjestelmän ja vain 

harvat kappaleista on kirjoitettu yksinkertaisesti perinteisellä tavalla. Siellä käytetään

mahdollisia tavujakeita - 4, 5, 6, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15 ja 16. Ainoa

poissaoleva tavujae on puhtaasti leoninkielinen rivi (5-5-6), jossa on sisäinen riimi,

joka oli melko laajalle levinnyt ukrainalaisten runoudessa. Barokkia, sen linjan elementtejä (etenkin sisäistä riimiä) käytettiin melko usein, myös Sapphin strofia käytettiin luovasti, ja kappaleessa #8, sama Sapphic-strofi

(riimitetty ja sovitettu slaavilaisen runouden mukaan). Skovoroda hyödyntää suuressa määrin paitsi

akateemisen runouden muodollisia saavutuksia, jotka on luotu perinteisen runouden mukaan, ennen kaikkea

niin sanottuja "maailman lauluja", eli hän lainaa rajojen ulkopuolelta tulevia runouden käytäntöjä. 

Kiovan poetiikan säännöt kehittyivät itsenäisesti; totta mutta ei ilman akateemisen mittarin laskentaa. Tämä runous sulautui tiiviisti syntyperäiseen ukrainalaiseen kansanlauluun.

Toinen mielenkiintoinen ominaisuus: runoilija käyttää laajasti kahdeksanrivistä runoa, joka oli luonnollisesti tonisoiva. Tämä tosiasia tekee säkeistä melko lailla syllabo-toniikkisia, mutta tämä ei tarkoita, että Skovoroda esittelisi syllabo-tonisen järjestelmän.

Skovorodan kappaleiden uudelleenmuotoilun käytännöstä Vasily Kapnist voi todistaa sen tosiasian, että toisella 1700-luvun puoliskolla tavujärjestelmä runous tyydytti lukijajoukkoa, eivätkä kirjailijatkaan kaihtaneet

ukrainan kielen muotoa, jota Skovoroda käytti hänen runoissaan. Siksi Kapnist päätti tulkita

Skovorodan säkeitä Mihailin ohjeiden mukaan ja lähentää kappaleiden kieltä venäjäksi – tuolloin melko laajalle levinnyt suuntaus: itse asiassa löydämme sen myös Skovorodan filosofisesta teoksesta.

    Runoilija tuo uudelleen runolliseen käytäntöön sarjanminnovatiivisia vuorottelevia riimejä, maskuliinisten ja feminiinisten vuorottelun riimejä ja huomattavasti pidemmälle menevällä tavalla kuin edeltäjänsämhän käytti sisäistä riimiä. Me voimme  täysin varmuudella sanoa, että yhdessäkään runoilijassa ukrainalaisen barokin ajalta, jopa sellaisissakaan mestareissa kuin Ivan Ornovsky ja Pylyp Orlyk, emme löydä sellaista rytmistä tai strofista laatua kuin Skovorodan runoudessa. Siksi edessämme on todella omaperäistä esimerkkirunoutta, antologiaa, ukrainalaisen kirjallisuuden tuntemia barokin säkeitä, joiden pedagogisena Hryhoriy Skovorodan kutsumuksen hedelmänä voi käyttää apuna runouden taiteen opettamisessa nuorille. 

Kokoelma "Jumalaisten laulujen puutarha", kuten tutkijat väittävät, koottiin 1750-luvulta vuoteen 1785 asti, vaikka suurin osa runoista onkin kirjoitettu 1760-luvulla. Kun muistamme, että Skovoroda opetti runoutta Perejaslavissa v.1751, ja vuodesta 1759 hän oli versifikaatio-opettajana Kharkiv Collegiumissa, meillä on perusteet todistaa, että "Käytännöllinen opas runouden taiteeseen”, joka luotiin Perejaslavissa oli vain alkio täysin toteutetusta järjestelmästä, joka on kiinteä tässä kokoelmassa. Ajan kuluessa hänen opetuksensa edetessä Kharkivin Collegiumissa tämä järjestelmä nimeltään versifikaatio oli lähes muodostunut, ja myöhempinä vuosina, kun Skovoroda vietti vaeltavaa elämää, mutta haaveili paluusta hänelle rakkaan opetustyön pariin, ajattelija täydensi kokoelman. V.1785 voi toimia tämän työn päätöksenä. Toisaalta tämä kokoelma oli, kuten edellä totesimme, runollinen kokoelma Skovorodan filosofisista ajatuksista. Hänen kokoelmansa Harkovan Faabelit sisältää näitä ideoita, vertauksien muotoja ja tämä dualismi ei ole keskenään ristiriitainen. Tämä palauttaa mieleen hänen sanansa julkaisusta: "Keskustelut viiden matkailijan kanssa aiheesta

Todellinen onnellisuus elämässä":

​

"On kaksi pientä leipää, kaksi

rakennusta ja kaksi paria vaatteita: kahdenlaista kaikkea

pareittain".

​

Siten "Jumalaisten laulujen puutarha" on kuin se olisi kaksi rakennusta: yksi-  ajatusten näyttely ja 

toinen- "käytännöllinen opas runouden taiteeseen".

     Jotta väitteeni olisi vakuuttavampi, salli minun tutkia "Jumalaisten laulujen puutarha"- teoksen perusaiheita. 

Se on sykli, jossa tärkeimmät ideat, jotka myöhemmin luovat Skovorodan filosofisten tutkielmien pohjan, on jo muotoiltu, tai päinvastoin: ajatukset filosofisista tutkielmista olisivat voineet virrata runoihin.

     Ensimmäisen laulun idea on, että se joka elää pahan mukaan saa aikaan elävän kuoleman; nälkä polttaa sellaisen elävän miehen sielun ja se taas, joka ottaa hyvyyden ikeen -raskaan taakan - elää puhtaana sieluna. Toisessa kappaleessa runoilija kehottaa pitämään itsensä merkityksettömien turhuuden asioiden yläpuolella uudistaakseen iloa kuin nopea lentävä kotka. Kolmannessa laulussa hän, joka voittaa surun ja jonka sielusta tulee puutarha ja joka kantaa hedelmää, kirkastetaan. Neljännessä laulussa sanotaan, että vapauden hengen synnytämme me itse. Viides kappale julistaa, että  Taivaallisen mysteerin tunnistamisen hetkellä ihmisestä kasvaa täydellinen henkilö. Kuudennen kappaleen teemana on siemen joka tuottaa mätää hedelmää. Kasvi antaa silmuja ja sata vuotta hedelmää, mutta ihmisen laulu luo maailmaan elävän toiminnan kautta onnettomuutta, jopa kuolemaa. Kahdeksannessa kappaleessa on myrskyn haavoittama afrikkalainen hirvi, joka ryntää vuorille ja

löytää parantavan lähteen tullakseen jälleen kokonaiseksi (yksi Skovorodan filosofian suosikkimielikuva).

Yhdeksäs ja kymmenes laulu puhuvat inhimillisestä intohimosta ja turhan ajattelusta, joka turmelee ihmisen ja ihmisen kyltymättömästä vaurauden keräämisestä – mikä ikuisesti provosoi kuolemaa.

Kuka kestää kuolemaa? "Hän, jonka omatunto on kristallin kirkas!" Runoilija vastaa.

    Jopa "Jumalaisten laulujen puutarhan" kymmenen ensimmäisen runon analyysistä voimme päätellä, että runoilija asettaa meidän eteemme kolmion: paha (kiero polku), joka tuo harhaanjohtavaa

tyytyväisyyttä ja sitten surua, tyytymättömyyttä, surua, tyytymättömyyttä. Kun taas hyvyys (kapea polku),

jota on vaikea saavuttaa, mutta joka tuo henkistä iloa, rauhaa ja tyydytystä; ja henkilö, joka seisoo tienristeyksessä joutuu valitsemaan minne mennä.

    Tämä kysymys siitä, minne ihmisen pitäisi mennä puhdistautumaan, miten hänen ei tulisi hankkia rikkauksia, aineellista rikkautta, vaan pikemminkin henkistä rauhaa, iloa ja valaistumista, nousi yhdeksi tärkeimmistä ajatuksista paitsi Skovorodan runoudessa, mutta myös hänen taruissaan ja myöhemmin kaikissa hänen filosofisissa tutkielmissaan.

    Seuraavat kymmenen kappaletta kehittävät edelleen Skovorodan filosofista ideaa.

11. laulussa hän nostaa esiin ihmisolennon vastakkaisuuksista kehollisen (aineellinen) ja henkisen (ideaali, Jumala) ja puhuu ikuisesta kilpailusta näiden kahden periaatteen välillä.

12. laulu tunnustaa sen tosiasian, että ihmisen sivilisaatio kaupunkeineen ja rikkauksineen on luonnon vastainen ja että ihmiskunnan, ihmisten, täytyy mennä "asumaan pellolle", eli tulla lähemmäksi luontoa ja siten Jumalaa.

Laulu 13. jatkaa tätä teemaa ja asettaa luonnon ja kaupungit keinotekoisine sivilisaatioineen vastakkaisiksi.

Laulu 14. opettaa maailman ja maailmallisuuden ohimenevyydestä ja illuusionomaisuudesta ja julistaa, että olisi parempi elää aavikolla.

    15. laulussa runoilija palaa jälleen kuoleman teemaan, mutta alkuperäisellä tavalla: kuolema on

maallisen viisauden loppu ja taivaallisen kirkkauden alku, ja jälkeenpäin, aivan kuin se olisi jatkoa tälle teemalle - ylösnousemus, puhtaan taivaan tunne (laulu 16).

Seuraava runo on pakopaikka elämänmerestä, joka kuohuu; Punainen meri, jälleen hiljaisuuteen, rauhaan, luontoon (kappaleet 17 ja 18). Kuitenkin "kirottu tylsyys" tulee eteen ja kyse on sankarin tarpeesta kamppailla sen kanssa Jumalan edessä. (laulu 19). Laulu 19 on hymni hengen ja sydämen puhtaudelle, tahrattomuudelle, viattomuudelle ja vaateelle rakentaa näistä ihmeellinen kaupunki ihmisen sieluun. Tässä meillä on puhtaasti barokin teema taistelusta yksilön sisällä luonnollisten ja luonnottomien lähteiden välillä.

    Ja lopuksi, kolmas kymmenen kappaleen ryhmä ehdottaa sarjan uusia ideoita. Ensimmäinen on onnen etsiminen maailmassa (laulu 21), seuraava tarve etsiä ikuisia arvoja (laulu 22). Laulu 23 valaisee suhtautumista

aikaan ja sen käyttöön, seuraava laulu palaa henkiseen teemaan rauhasta ja taistelusta surun kanssa (laulu 24).

Kolme ylistystä henkisille yksilöille:  N. Jakubovitš, I.,  Kozlovych ja I. Mytkevych – edistävät ajatuksia, joissa

arvokas ihminen arvokkaassa asemassa on ilo maailmalle ja kansakunnalle. (laulut 25-27). Kappaleella 28 on kirjailijan selittävä huomautus: "Salaperäisestä ja ikuisesta ilosta Jumalaa rakastavien sydämissä”, ja se todistaa sen että onnellisuus riippuu lähinnä itsestä. Ja vielä kerran Skovoroda toistaa ajatuksen elämästä myrskyisenä merenä ja yksilön halun tulla pelastetuksi. (laulu 29). Lopullinen yhteenvetokappale yhdistää kaikki aiemmat teemat: ajan, surun, hyvyyden, elämän Jumalassa, sen että tyytyväisyys elämässä tulee pienten asioiden kautta kautta ja vahvistaa sen että kuolema ei ole "menetys", vaan rauha, eli paluu ensimmäiseen teemaan – kuolemaan.

    Täällä käyty keskustelu ei voi johtaa siihen johtopäätökseen että vaikka Skovoroda oli perinteinen runojärjestelmässään, hän myös perinteisesti valitsi teemoja. Ukrainalainen Barokki runous viljeli kaikkia edellä lueteltuja teemoja ja motiiveja eri tavoilla eri aikoina. Runoilija ei esiinny teemapiirinsä ulkopuolella edes

muissa runoissaan, jotka eivät sisälly kokoelmaan. Suurin ero muihin kirjailijoihin ja jopa Skovorodan omaperäisyyden ydin on siinä että hän usein yhdisti tunnettuja motiiveja, lainattuja kirjallisia lähteitä, erityisesti antiikin teoksia kuten raamattua ja kaukaisia ukrainalaisia runollisia teoksia omaan ajattelujärjestelmäänsä. Eli hän antoi runoudelleen universaalin näkemyksen voiman maailmasta ja ihmiskunnasta. Hän kosketti

ihmisen olemassaolon ydinongelmia ja maailman ajattomaan luomiseen liittyviä kysymyksiä. Tällainen temaattinen lainaamisen tyyli on yksi barokin poetiikan tunnusomaisimmista piirteistä.

Kun tiivistää kaiken, Skovoroda tekee kaksi pääasiallista lausuntoa: yksi tässä maailmassa elämisen taiteesta on

pysyä henkisesti puhtaana, ja toinen on kuoleman taide. Nämä eivät tietenkään olleet Skovorodan omia

ideoita. Kristinusko esitti ne samoin kuin muukin maailman barokkikirjallisuus. On kuin Skovoroda

toistaisi kokemuksen maailman suunnittelusta joka oli olemassa ennen häntä, ja soveltaisi tätä kokemusta konkreettisesti hänen henkilökohtaisen "minäänsä". Hän veti tämän kokemuksen lähelle, suoraan

henkilökohtaiseen olemassaoloonsa ja tämän perusteella muotoili eettiset ja moraaliset opetuksensa; tieteensä elämästä vaikeassa ja monimutkaisessa maailmassa. Hän ei vain ajatellut ja yrittänyt ymmärtää maailmaa, hän halusi säilyttää henkilökohtaisen "minänsä puhtauden" ja samalla auttaa

muita tekemään saman. Tähän ajatukseen liittyen muistamme hänen valloittavan aforisminsa:

 

"Löydä itsestäsi kaivo vedelle, jolla kastella kotitalosi ja naapurisi kotitalo."

​

    Skovorodan kirjoittama "Harkovan Faabelit", aivan kuten "Jumalaisten laulujen puutarha", sisältää 30 yksittäistä teosta jotka oli kirjoitettu 1760-1770-luvuilla. Ensimmäiset 15 kirjoitettiin noin v.1769, loput valmistuivat myöhemmin Babain kylässä. Siihen aikaan runoilijafilosofi oli jo jättänyt pedagogisen toimintansa ja oli jo kirjoittanut sarjan filosofisia dialogeja: "Narcissus, tunne itsesi", "Askhan, kirja itsensä tuntemisesta”, ”Kaksi keskustelua puhujana Siion”, ”Vuoropuhelu tai keskustelu muinaisesta maailmasta”, ”Viiden matkailijan välinen keskustelu todellisesta onnesta elämässä." Näissä teoksissa Skovorodan ajatuspiiri oli muotoutunut. Siksi hänen oli mahdollista kirjoittaa ja koota ajatuksistaan satukirja. Ajattelijan oli mahdollista tällä tavalla jakaa suositut ajatuksensa ja näkemyksensä maailmasta, jotka oli kääntänyt vertauskuviksi ja näin helpommin ymmärrettävään kontekstiin, laajemmalle yleisölle.

 Kuten "Jumalaisten laulujen puutarhassa", Skovoroda taruissaan alleviivaa kolmion merkityksen lukijoillensa: paha, hyvä ja tienhaarassa oleva henkilö. Henkilö on tarinoissa useimmiten pedon naamiossa, ja hänen täytyy

valita suora tai mutkainen polku. Taruissa näemme lähes kaikki Skovorodan ajatukset, joita hän kehitti filosofisissa tutkielmissaan.

    Skovorodasta on sävelletty legendoja ja anekdootteja, mutta kaikki, jotka hänet tapasivat, ylistivät tapaamista.

Hän sauva kädessään, huilu ja kirjapussi mukanaan käveli Ukrainan teitä, ja hänen henkensä voima ja

hänen henkilökohtainen esimerkkinsä oli sellainen, etteivät ihmiset voineet sille tunteelle mitään, että tämä mies, vaikkakin ehkä hieman outo heidän silmissään, pysäytti heidät kimeerisellä stoalaisuudellaan kieltäytyessään syömästä lihaa tai kalaa, oli erityinen henkilö. Hän ei turhaan toivonut, että hänen haudallaan tulisi olla seuraava epitafi kirjoitettuna:

 

"Maailma yritti saada hänet kiinni, mutta ei onnistunut."

​

Itse asiassa maailma todella yritti saada hänet kiinni. Ajan vaatimusten mukaan korkeakoulun opettajien ja

akateemikoiden täytyi olla munkkeja. Kun Skovoroda astui sisään Harkovan korkeakoulun pedagogiikan laitokselle, piispa I. Mytkevych, joka yleisesti ottaen hyvin tunsi Skovorodan, tilasi

apotti H. Yakubovychin vakuuttamaan ajattelijan liittymään osaksi luostarikuntaa. Mutta jos hän olisi munkki, voisiko hän elää ja ajatella vapaasti? Hän joutuisi pyöräksi kirkon mekanismiin, joka hänen arvionsa mukaan

ei mahdollistanut hänelle tulevaisuutta. Hänen tehtävänsä oli oli pieni ratas, joka toimii suuren yleismaailmallisen huolenaiheen parissa. Hän konkretisoi tämä sadussaan: "Kellon pyörät": 

​

    "Kerro minulle", yksi kellokoneiston pyörä kysyi toiselta: "Miksi et käänny vastakkaiseen suuntaan?"

    Toinen vastasi: "Näin herrani loi minut, joten en ole vain tiellä, vaan jopa autan, jotta sinun

    kellossasi olisi yksi polku auringon ympyrää pitkin."

​

 Ja hän täydensi sadun itsestään lisäämällä seuraavan moraalisen ajatuksen:

 

"Ihmiset, joilla on erilaisia taipumuksa, on erilaisia elämänpolkuja. Kuitenkin kaikilla on yksi ja sama tavoite: rehellisyys, harmonia ja rakkaus."

​

    Joten Skovoroda ei voinut nauttia tämän maailman nautinnoista, jotka vaativat, että kaikki pyörät pyörivät vain yhteen suuntaan. Tämä ei ollut vain ristiriidassa hänen näkemyksensä kanssa, vaan ei olisi antanut hänelle mahdollisuutta toteuttaa yhtä hänen oman elämänsä perusajatuksista: elää niin kuin hän opetti.

Hän halusi elää tällä tavalla, jotta nämä kolme ikuista totuutta vallitsisivat: rehellisyys, harmonia ja rakkaus.

    Ei voida sanoa, että aikalaiset lähestyivät Skovorodaa negatiivisesti. Tarkastellessaan hänen elämänsä tosiasioita, ei ole vaikeaa huomata, että monissa paikoissa ihmiset halusivat ja olivat valmiita huolehtimaan hänestä. Maanomistaja Tomara otti hänet omaan kotiinsa, jossa hän opetti melkein pakotettuna. He ehdottavat, että hän valitsisi tavallisen tien – kohti maailmallista arvostusta ja ansioita, eivätkä he toimineet näin

pahoin aikein, mutta uskoivat melko naiivisti, että tämä älykkyydellään ja kyyillään vaikuttava henkilö saavuttaisi helposti kirkkohierarkian korkeimman tason.  Itseasiassa ajattelijan elämä muuttui juuri sellaiseksi kuin hän itse halusi: siinä oli paljon katkeruutta ja monia epämiellyttävyyksiä, köyhyyttä ja

vaikeuksia, mutta kuten hän itse sanoi:

 

"Kauneuden luonne on sellainen, että mitä enemmän kompastuskiviä kohtaat polkusi varrella, sitä enemmän ne houkuttelevat jalojen ja kovimpien metallien esimerkkiä siitä että mitä enemmän niitä on kiillotettu, sitä kauniimmin ne loistavat."

​

    Hän eli kuten tiesi elettävän. Itsenäinen, itsekäs, jopa ylpeä, vähän outo, kurja, mutta viisaas. Hän

herätti muissa omantunnon ja opetti. "Mitä on elämä?" Hän kysyi. "Se on vaeltelua. Suunnittelen polkuni tietämättä minne mennä tai miksi. Ja aina vaeltelen onnettomien arojen ja piikkisten pensaiden välissä,

vuoristojen halkeamissa — ja sinun pääsi yllä on myrsky ilman mahdollisuutta piiloutua siltä. Mutta loppuun jokseenkin onnettomana hän lisää "Ole rohkea!" Täten hän kulki Ukrainan teitä kantaen testattua puhtautta

omista ajatuksistaan, älykkyydestään ja levottomuudestaan, hänen oppituntinsa hyvyydestä.

    1770- ja 1780-luvuilla hän kirjoitti loput filosofiset teoksensa: "Maailman aakkoset, tai ystävällinen keskustelu henkisestä maailmasta", "Alkibiadiaisialainen ikoni", "Lootin vaimo", "Arkkienkeli Mikaelin ja Saatanan välinen taistelu”, ”Riita demoni Varsavan kanssa”, kaksi vertausta, ”Kiitollinen Herodias” ja "Alhainen leivo" ja "Käärmeen hukuttaminen".

Näin ollen hän oli 50-60-vuotias kun hänen pääfilosofiset teoksensa oli kirjoitettu.

    Hänen ensimmäinen huolensa oli pystyttää talonsa, ei hiekalle, vaan kivelle, kalliolle. Näin ollen hänen filosofinen perintönsä ei perustunut vain antiikin maailman ja länsieuroopan ajattelijoihin, vaan hänen syntyperänsä ukrainalaisesta ajatusmaailmasta tuli hänen kivensä ja kallionsa. Tämä ei ole ilmainen opinnäytetyö: ensimmäinen ukrainalainen Kiovan Venäjän ajoilta peräisin oleva ajattelija omaksui

uusplatonismin perinteet, jotka suosivat panteistisen mielikuvituksen vahvistamista, kun Jumalaa ja luontoa

pidettiin identtisinä käsitteinä. Tämä tuki sitä tosiasiaa, että ukrainalaisten esi-isät eivät tuolloin vielä olleet hylänneet naturistista panteismiaan jonka he tunnustivat, koska he olivat pakanoita. Mutta Ukrainan maaperällä

kristinusko juurtui ja teki kompromissin pakanallisen maailmankuvan kanssa todellisille ihmismassoille. Tämä

esihumanistinen maailmankuva loi edellytykset renessanssin ideoiden haltuunotolle 1500-luvun

Ukrainassa, siksi latinalainen renessanssirunous kukoisti. On mielenkiintoista, että löydämme pohjan Skovorodan

ajattelulle, kuten tutkijat ovat huomauttaneet, edellä mainitun Ivan Vysenskyn teoksissa, ja erityisesti yhden vanhimmista Ukrainan filosofeista 1700-luvun ensimmäiseltä puoliskolta– teoksen kirjoittaja Kyrylo Trankvilion-Stavrovetsky "Teologian peili" (1618) ja  "Opettava Gospel" (1619). Hän vietti myös vaeltavaa elämää ja oli runoilija (Korkean arvon helmi) ja samoin kuin Skovoroda, edisti järjen kulttia kirjoittamalla runollisen hymnin "Korkein viisaus". Mutta hänen filosofiset teoksensa rikkoivat kristillisen dogman rajoja provosoimalla tuomitsemista, mikä johti hänen kirjojensa polttamiseen.

Skovorodan opettajat - Mytrofan Dovhalevsky ("Elämän pääasia on järki, ja kaikki muu katoaa ilman jälkiä") ja Georgi Konysky ("Logiikan ylistys") olivat myös kirjoittaneet hymnejä järjelle. Siksi Skovorodalle

Jumala on universaali järki, ikuisuus, kohtalo, se voima, joka asettaa koko maailmankaikkeuden liikkeelle, kuten kellomekanismin, Jumala on harmonian luoja maailmassa, olemisen mekanismin Jumala. Jumala ja luonto ovat täsmälleen yksi ja sama. Tämä universaali syy loi maailman, joka on jakautunut yhdestä näkökulmasta aineeseen ja muotoon ja siitä toisesta näkökulmasta makrokosmokseen (suureen maailmaan) ja

mikrokosmokseen (pieni maailma). Makrokosmos on luonto, kosmos, joka koostuu muodosta ja aineesta, ja

mikrokosmos – yksilö ja symbolien maailma (Raamattu), joka on universaalin järjen varjo. Henkilöllä mikrokosmoksen elementtinä on itsessään liha ja henki. Liha on näkyvä, muuttuva, synnit ja

intohimot, villi puolemme meissä, kun taas henki on näkymätön ja muuttumaton, joka tuo yksilölle rauhan, ikuisen vapauden ja ajattelun. Kuollessaan yksilö astuu alkuperäiseen tilaansa eli tyhjyyteen, eli alku ja loppu ovat yksi ja sama. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että runokokoelma "Jumalaisten laulujen puutarha"

alkaa ja päättyy ajatukseen kuolemasta.   

        Skovorodan sekä hänen edeltäjiensä ratkaiseva näkökulma on että he kiinnittivät erityistä huomiota

niin yksilöä kuin elävää maailmaa kohtaan. Yksilö, hän totesi, syntyy eläimeksi, hänen on synnyttävä toisen kerran henkisesti. Ja jokainen tähän maailmaan syntynyt on vaeltaja ("Kuin syntyessäni, olen nytkin matkustaja!"). Yksilö, kuvaannollisesti sanottuna on sokea, jonka on löydettävä omat oppilaansa saadakseen näkönsä takaisin (Skovorodan vertaus sokeasta ja jalattomasta miehestä). Näön palautumisen alku on sovinnontekoa oman henkensä kanssa ja jos yhteensopimattomuus tapahtuu, yksilö astuu yhteen

suhteettomaan tilaan, hän ottaa epämukavan velvoitteen, ja tämän askeleen kautta tulee ymmärtämään surua, kaipausta ja tylsyyttä (tarina kissoista teoksessa "Maailman aakkoset"). Tästä virtaa yksi Skovorodan mahtavista ajatuksista: kiintymys työtä kohtaan, se on tämä kiintymys, joka johdattaa yksilön harmoniaan luonnon kanssa. Voi häntä, joka suuriin tekoihin syntyneenä on pakotettu vaeltamaan pienissä piireissä, mutta se on yhteiskunnan suru, kun joku syntyy elämään pienissä piireissä mutta silti ottaa korkeita tehtäviä. Tämän ei pitäisi

tapahtua vaan ihmisen täytyy tuntea itsensä, erottaa hyvän pahasta, sillä hyvä ja paha elävät samassa yksilössä. Ei ole olemassa helvettiä tai taivasta yksilön ulkopuolella, ne ovat hänen sisällään, sillä jokaisessa yksilössä palaa armoton taistelu pimeyden periaatteiden ja valon välillä. Jälleen yksilöllä, aivan kuten matkustajalla, on useita teitä: oikeita ja vääriä. Tällä perusteella ajattelija rakentaa opetuksensa onnellisuudesta. Sitä jahdatessaan yksilö kulkee hätäisesti maapallon halki ja etsii onnea sieltä täältä mereltä, vieraista maista, unohtaen, että ihmisen täytyy etsiä onnea, ei suinkaan itsen ulkopuolelta, vaan sisältä, itsen täydellisyydestä, omallatunnolla, hyvästä syystä, joka antaa yksilölle kyvyn tulla henkiseksi ja samalla tulla valituksi korkeamman järjestyksen olennoksi. Hän opettaa, että täytyy ymmärtää maailmaa ei kuoren vaan sisällön,  keltuaisen mukaan.

 

"Kootkaa sisimpäänne nämä ajatukset", hän kirjoitti: "Etsi sisältäsi todellisia siunauksia." Ja edelleen:

”Kaikelle pitää olla aikaa, paikalle ja mittaukselle, seuraava iloisesti valaistu päivä on eilisen hedelmä."

 

Tästä nousee esiin toinen skovorodalainen idea, jonka hän otti Epikurukselta ja

kehitti edelleen: Välttämätön on helppoa ja tarpeeton vaikeaa, eli mitä tahansa kohtaan sinulla on taipumusta teet innokkaasti ja helposti, mutta kun jotain on tehtävä, mikä on sopimatonta se on myöskin vaikeaa ja tehty ilman tahtoa. Yksilö, joka on varustettu vapaalla tahdolla pystyy luomaan sosiaalisen yhteisön. Tällaisten valaistuneiden ihmisten yhdistymisestä voi rakentua "vuoriston tasavalta." Skovoroda ei kuitenkaan tee eroa ihmisten välillä

sosiaalisen asemansa, alkuperänsä tai yhteiskunnallisen paikkansa perusteella tai kuvaannollisesti

puhuen heidän pukeutumisestaan, vaan heidän hengellisen mittansa mukaan, sen läheisyydestä yksilön ihanteeseen. Tällainen henkilö on valittu ja tasapainoilee väkijoukossa ja yksilönä olemisesta väkijoukon keskellä, väkijoukon joka yhteisönä ei ole vielä hylännyt villiä alkuperäänsä. Ihmisen elämä on liikettä pois luonnonsanelemasta (kehosta) henkiseen olemukseen; tällaisen henkilön matkakumppanina on oltava

köyhyys ja yksinkertaisuus.

    Siten kaikki Skovorodan teokset yhteensä ovat syvällisesti ajateltu kokonaisuus. Yhdellä tasolla ajattelija toteutuu filosofisten tutkielmiensa kautta, toisella hänen runo-laulujensa ja tarujen ja vertausten tasolla.

Kolmanneksi hän opetti suullisten saarnojen avulla niitä, jotka halusivat oppia ja oli opettaja sanan laajassa merkityksessä. Hän meni sinne, missä hän oli tervetullut, missä hänen viisasta sanaansa tarvittiin.

 

"Rakkaus syntyy rakkaudesta", hän kirjoitti, "kun haluan tulla rakastetuksi, rakastan ensin."

Ja hän myös kirjoitti: ”Kaikki menee ohi, mutta rakkaus jää kaiken jälkeen."

​

    Yhtä muuta aihetta tulisi tarkastella Skovoroda- ilmiön riittäväksi ymmärtämiseksi – se on hänen kirjoitustensa kieli, sillä hän kirjoitti monimutkaisella, kimeerisellä kielellä, joka on vielä lähempänä venäjää kuin ukrainaa. Tämä ei ole erityisen yksinkertainen kysymys ja siksi sen ratkaisemiseksi täytyy tehdä lyhyt historiallinen retki.

    Idän tai bysantin riitin kielen, ennen kuin sitä kutsuttiin ortodoksiseksi kieleksi, keksivät slaavilaiset valistajat Cyril ja Methodius vuonna 800-luvulla jKr. ja sitä kutsuttiin vanhaksi kirkkoslaaviksi. Se on kirjoitettu ja

ensisijaisesti liturginen kieli, joka sulautui paikalliseen, ts. ukrainaan, siitä tuli Kiovan Venäjän kirjallinen kieli. Jos otat kroniikan "Tarina menneistä vuosista" tai "Ihorin kampanja", ei ole vaikeaa huomata, että sieltä löytyy monia ukrainalaisia sanoja ja jopa sanallisia rakenteita, mutta kielen perustana oli vanha kirkkoslaavi.

Myöhemmin Suuressa Liettuan ruhtinaskunnassa tähän kieleen ilmestyi lisämuunnos joka rakentui vanhan kirkkoslaavin kielen perustalta ukrainan ja valkovenäjän kielien elementeillä. Myöhemmin siitä muotoutui

kirjakieli (tämä tapahtui 600-luvulla) joka jakautui ukrainalaiseen kirjakieleen ja valkovenäläiseen kirjakieleen. Ukrainan kirjakieli oli muodostunut kokonaan 1500-luvun lopulla ja oli olemassa Ukrainassa jatkuvasti

muiden kirjallisten kielten – puolan ja latinan – kanssa ja se kuitenkin omaksui näiden muiden kielten elementtejä. Tällainen hybridikieli oli käytössä suunnilleen 1700-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen venäjän kieli otettiin väkisin käyttöön kouluissa. Tuohon aikaan käytettiin yhä latinaa, mutta puolan käyttö idässä, Ukrainan vasemmalla penkalla päättyi. Näemme tämän Skovorodan kirjoituksissa.  1700-luvun alussa voidaan havaita erilainen suuntaus: paluu vanhaan kirkkoslaavilaiseen kieleen, joka oli tietyltä osin täynnä  "ukrainamismejä" ja jota kutsuttiin nimellä "slaavi". Kaikkein dramaattisimmat teokset jotka olivat syntyneet Kiovan Akatemiassa kirjoitettiin siihen. Hryhory Hrabyankan kronikka ja runosarja (Ivan Maksymovych kirjoitti yksinomaan tällä kielellä). Ukrainan kirjakieli oli olemassa rinnakkain slaavin kielen kanssa, kronikoissa (Samiylo Velychko), runoissa ja muissa kirjoitetuissa teoksissa. Venäjän kielen väkisin pakotetun käyttöönoton myötä kouluissa luotiin ainutlaatuinen kirjallinen hybridikieli, jota voidaan kutsua "lähellä venäjää". Eli tämä oli venäjän kieltä tietyllä määrällä ukrainalismeja. Useat kirjailijat kirjoittivat tällä kielellä: Hnat Maksymovych, munkki Yakiv, Semen Dilovych, anonyymi "Venäjän kansan historia"n kirjoittaja, Irynei Falkivsky, Hryhory Skovoroda ja muita. Mutta Skovorodan kielellä on ainutlaatuisia ominaisuuksia:

siinä voidaan erottaa erilaisia kerroksia. Sen lisäksi runoutta on latinaksi ja ukrainan kirjakielellä, slaaviksi, ukrainalismisella kielellä ja venäjän kielellä. Tarut ja filosofiset teokset on kirjoitettu venäjäistetyllä kielellä. Miksi Skovoroda teki tämän? Ensisijaisesti siksi, että tämä oli aikansa koulumaailman kieli ja koulutetun yhteiskunnan kieli. Ajattelija puhui tuolle yhteiskunnan kerrokselle sillä kielellä, jolla sitä opetettiin. Mutta

ukrainan kirjakielen vanha perinne ei kadonnut, ja hänen puhuttu ukrainan kielensä vaikutti hänen kirjoittamaansa venäjän kieleen yhtä paljon ukrainalaisten sanojen, fraseologian, sanontojen, sananlaskujen ja

kirkkoslaavin värein jotka painautuivat hänen aikalaistensa kirjakieleen. Ajattelijalla itsellään oli suuri kielitaito:

hän osasi muinaista kreikkaa ja latinaa, lainasi kokonaisia lauseita ja sanoja saksan kielestä, ehkä osasi ranskaa ja varmasti osasi muinaista hepreaa. Vertauksen "Kiitollinen Herodias" alussa Skovoroda esittelee

Pishekin tervehdyksen useilla kielillä. Tämä on syvästi juurtunut ukrainalaisen kirjallisen monikielisyyden perinne. Aina on katsottu, että mitä enemmän kieliä henkilö osaa, sitä korkeammin koulutettu hän on. Hän projisoi eri kieliä käyttämällä suurempaa tieteellistä sivistystä. Ukrainan kieli ja kansankieli oli laulua, kansansäkeitä, draaman välittämistä, se sisältää kansan skenaariot. Vain Pochaivin toiminnan seurauksena lännen

kulttuuripiireissä ja Ivan Kotlyarevskyn Itä-Ukrainassa, sai kieli elinkelpoisen kirjakielen aseman.

Siten Skovoroda tässä kokonaisuudessa oli kielellisesti vain oman aikansa lapsi. Skovoroda ei sinänsä ollut kansallinen kirjailija. Hän puhui usein halveksien yksinkertaisen hölmön väkijoukon matalasta kehityksestä. Ajattelija siis kirjoitti kansansa koulutetulle kerrokselle ja ilmaisi usein ajattelunsa eliittiluonnetta. Ristiriidat rikkaiden ja köyhien välillä eivät merkinneet sitä, että hän osoittaisi tavallisten ihmisten olevan korkeamman viisauden kantajia. Skovorodan teoksissaan käyttämä kieli osoittaa kiistattoman tosiasian siitä että filosofi ei osoittanut opetuksiaan yksinkertaisille ihmisille, vaan pikemminkin koulutetuille. Se onkin sitten aivan toinen asia että tavalliset ihmiset omistivat hänen teoksiaan, erityisesti he lauloivat hänen laulujaan. Mutta on varsin mielenkiintoista, että kansanlaulajat ukrainalisoivat kappaleiden tekstit eli laulut pukeutuivat kansalliselle kansankielelle ukrainan kielellä ja jatkoivat elämäänsä säilyttäen Skovorodan psalmien nimet. Itse asiassa, myöhäisromantikot Panteileimon Kulish ja Taras Shevchenko moittivat Skovorodaa eniten hänen kielensä vuoksi, sillä he päättelivät, että ukrainan kirjallisuus ei voinut mennä tälle tielle. Lopulta, ei kauaa Skovorodan kuoleman jälkeen vuonna 1794 ukrainalaiset joutuivat valitsemaan, valitsevatko he venäjän polun (Vasyl Kapnist, Nikolai Gogol (Mykola Hohol ukrainaksi), Vasyl Narezhny, Orest Somov ja koko

sarja muita kirjoittajia) tai molemmat samanaikaisesti (Kulish, Mykola Kostomarov, Hryhory Kvitka-Osnovianenko, Evhen Hrebinka, Marko Vovchok, Taras Schevchenko) tai vain ukrainalaisen.

Ukrainan kirjailijat alkoivat kirjoittaa yksinomaan ukrainaksi 1800-luvun jälkipuoliskolla (Ivan Nechui-Levytsky,

Panas Myrny). Jopa suuri ukrainalainen kirjailija Ivan Franko käytti puolan ja saksan kieliä kirjallisina kielinään vuosisadan vaihteessa.

    Kaikesta huolimatta Hryhoriy Skovoroda oli kansansa suuri opettaja. Hänen ajattelunsa järjen voima on levinnyt ajan myötä sillä hän näki maailman ja ihmisen lävitse. Hän puhui aikalaisilleen rehellistä, harkittua ja viisasta sanaa, ja sen sanan kuulivat paitsi hänen aikalaisensa, tulevat myös kuulemaan vielä monet tulevat sukupolvet.

 

-Valeri Shevchuk, Kiova, Ukraina

​

- Michael M. Naydan kääntänyt ukrainasta englannin kielelle lyhentäen alkuperäistä konekirjoitusversiota.

- Anu Almagro kääntänyt englannista suomen kielelle 

​

​

​